keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Puuhastelua

Muistinpa, että blogikin on olemassa, ja ajattelin laitella tänne pitkästä aikaa jotakin näpertelyjä. Olisi kiva kuulla vieläkö täällä joku käy kurkkimassa. Kommentointi siis otetaan ilolla vastaan.

Oma tilanteeni on nykyään niin onnellinen, että saan toteuttaa käsityöintoilua ihan työaikana. Minusta siis on tullut yrittäjä ja olen hypännyt pienen kivijalkaputiikin pitäjäksi keskelle kaunista Vanhaa Raumaa. Ihan mahtavaa, kun saa tehdä sellaista työtä josta nauttii! Teen edelleen pienessä mittakaavassa lastenvaatteita. Olen myös innostunut korujen tekemisestä. Helmikorut sekä ensimmäinen kokeiluerä vanerikoruja on valmistunut. Viimeisimpänä innostuksena ovat savityöt, ne tosin ovat vasta suunnitteluasateella. Materiaalit ovat tilauksessa ja odotan innolla, että saan upottaa kädet saveen.




Uniikkit koirapotkarit on tehty tilauksesta jo viimevuoden puolella. 











Tähän koruun halusin käyttää nyplättyä Raumanpitsiä. Vähän erilainen pitsikoru siitä tulikin. Pitsikuvioon sain konsultaatioapua Tarmo Thorströmiltä.



Helmikoruja olen tehnyt erivärisinä. Koruosat ovat hopeoituja ja helmet puuta. Pieni erä koruja löytyy varkkokaupasta https://www.taruliina.fi/tuote/helmi-korvakoru-3/

Tein ystävän toiveesta hänelle hassut ufokorvikset. Nämä ovat koivuvaneria. 


Yritänpä jatkossa saada useammin tänne bloginkin puolelle uusia päivityksiä. Nykyään tuo instagram on niin helppo vaihtoehto, että sinne tulee lisäiltyä kuvia. Tokihan sitä on ollut monenlaista projektia, mutta läheskään kaikkea ei ole tullut kuvattua. Ja usein nuo julkaistut kuvat ovat lähinnä yritystoimintaan liittyviä. Tänne blogiin kuitenkin laitan jatkossakin vain näitä itsetehtyjä juttuja. Jos savikokeilut onnistuu, niin ehkä niistäkin joku tänne päätyy.

torstai 13. huhtikuuta 2017

Kesää odotellessa



Omalla kaavalla ommeltuja rimpsumekkoja tuli ommeltua pieni erä. Tämä ihana raitakangas on löytö Vanhan Rauman kangaskaupasta. Pehmeää trikoota ovat nämä kaikki mekot. Raitatrikoota kävin innoissani osatamassa lisääkin. Aikas herkullisia legginsejäkin tästä saisi... Mekkoja nyt kuitenkin teen lisää, joten jos on kuosi- tai kokotoiveita nitä saa esittää 😊

Mekot löytyvät nyt verkkokaupasta: Allaquun.fi  

Pääsiäisen kunniaksi kaikki tilaukset POSTIKULUITTA! Tarjous on voimassa koko pääsiäisen ajan maanantaihin asti! (Valitse toimitustavaksi nouto, niin onnistuu ilman postikuluja. Pienet lähetykset toimitetaan kirjeenä.)


Liivimekko kokoa 80 cm. Tämä on mielestäni tosi kiva kuosi ja sopii mekkoihin niin kivasti. Tätä katsellessa tulee hyvälle mielelle.. Kokeilin ensimmäistä kertaa pääntietä ja hihansuita ilman resoria, ja ihan ok tuli. Tosin aika kieli keskellä suuta sai tehdä.. Resorikaitale kun asettuu jotenkin helposti..


Paratiisin puutarhaa vaaleanruskeana, tai hiekan / beigen sävyisenä.


Mintun sävyistä kissatrikoota.



Mallinuket toimivat nyt sovittajina. Todellisuudessa vasemman puoleinen mekko on oikean kokoiselle helmasta lyhempi. Mallinukke kun on ehkä kokoa 80 cm  ja mekko 98 cm.




Tässä vielä ylin mekko sovitusnuken päällä.

OIKEIN ILOISTA JA RENTOUTTAVAA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Pipoja nyöreillä


Kaikenlaisia hassuja ideoita on pakko kokeilla. Pipo jossa olisi nyörit koristeena.. En ainakaan muista, että olisin missään samanlaisia nähnyt. En ole ihan varma onko tämä vähän rock-henkinen vai mikä? Toisaalta tulee korsetti mieleen tai balettitossut, vähän siitä riippuen millaisilla väreillä ja nauhoilla toteuttaisi..

Mustassa on käytetty satiininauhaa ja pinkissä puuvilla nyöriä.



Melko hauskannäköinen siitä kuitenkin tuli, eikä ole kovin vaikea toteuttaa. Varsinkin kun ensin keksii mitenpäin noita neppejä kuuluu pihdeillä puristella. Mustassa ne onkin osa nurinpäin, mutta sallittakoon se nyt tälläisille kokeilukappaleille. Pinkki on tytölle vähän iso ja istuisi paremmin vähän pienemmän kokoisena.



Tässä vielä kuva pelkästä piposta. Rusetin laitoin yläosaan niin ei roiku nauhat niin alhaalla.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Kevätpipoja ja vähän muutakin


Ihanaa kun kevätaurinko jo paistaa, vaikka ilmat ovatkin aika kylmiä vielä. Kevätpipojen aika kuitenkin alkaa olla käsillä. Ihastuin tähän hevosaiheiseen digitrikookuosiin ja en malttanut pysytellä pelkissä pipoissa.




Paitoja on nyt kokoa 116 cm sekä 122/128 cm. Tässä on sovitettavana tuo isompi, mutta ihan ok koko vaikka meillä alkaa kaikki vaatteet olla vähintään 128 cm.


Autokuosia pienemmille pojille. Näitä löytyy nyt Taruliinasta sekä Allaquun verkkokaupasta.


Sovituskuvaa..





Sitten näitä laukkuja pienille tytöille. (Ja miksei isommillekkin.) Pupukasseja on kahta eri mallia. Tämä yksinkertaisempi on mielestäni kivempi.. Nämä ovatkin jo olleet instagramissa, mutta laitoin nyt tännekkin, jotta blogiinkin jotain välillä eksyisi :)



Tässä ensimmäinen versio.





Tämä ruusukekassi on ehkäpä pakko toteuttaa hieman suurempana mustasta puuvillakankaasta. Voisi olla ihan mukava kassi itsellekkin. (Pahoittelut huonosta kuvasta, tämä sattui nyt olemaan ainoa kuva.)

Jospa saisi taas huomenna lisää pipoja ommeltua..

tiistai 14. helmikuuta 2017

Pöllöt


Blogihiljaisuutta on riittänyt, mutta laitanpa tännekkin parit kuvat pitkästä aikaa. Pöllöt ovat olleet tykättyjä, ja niitä on kyllä mukava tehdäkkin. Osa näistä jatkoi matkaa Wanhan Rauman putiikki Taruliinaan, ja muutama löytyy verkkokaupasta. Allaquun facebooksivulta löytyy myös pienen pieni video pöllöjen painamisesta.

Minulla on kankaanpainoa varten oma pieni pöytä johon saan seulan kiinnitettyä. Olen ruuvannut suuret saranat pöydänreunaan ja  seulan kiinnitän niihin pienillä puristimilla. Ei siis niin ammattimaista, mutta toimii ihan mukavasti, kun seula ei pääse siirtymään paikaltaan.

Pöllöissä on painettu kuva siis vain etupuolella, toinen puoli on mustaa puuvillakangasta valkoisilla pilkuilla.

Harvoin saa rauhassa mitään tehdä, ja nytkin piti koiran tulla kuviin. No mikäpä siinä, sopiihan Iita samaan kuvaan pöllöjen kanssa. Iita (staffi) on perheen viimeisin tulokas, ja on nyt noin 9 kk ikäinen. Varsin hauska tapaus..





Pikkuruisia mekkoja löytyy myös verkkokaupan puolelta. Tässä ajatukset jo ovat vähän keväisiä ja pipo-ompelukset odottelevat. Sekä paljon ihania kankaita, kunhan vain ehtisi niiden kimppuun. Tässä talven mittaan olen värkkäillyt monenlaista, mutta kuvia on tullut otettua ihan luvattoman vähän.

tiistai 17. toukokuuta 2016

Jotain pientä

Joltain reissulta on tarttunut mukaan palanen kissakuvioista puuvillakangasta. Kangaslaatikoita penkoessa se löytyi ja päätin kokeilla mitä siitä saisi aikaiseksi. Ensimmäisenä pussukaksi muotoitui siamilainen. Kankaassa siis on erirotuisia kissoja. Kuva on ommeltu tiheällä siksakilla kiinni. Pari kerrosta vahvikekangasta piti laittaa, ettei kuulla pahasti läpi tuo kuvio.

Tästä tuli mukavan kokoinen joten sisään mahtuu aika paljon. (20 x 18 cm) Sisältä on vuoritettu vaalealla puuvillakankaalla. Päällä vetoketju. Näitä teen mitä pikimmin lisää, kunhan ehdin taas koti- ja pihahommilta ompelukoneen ääreen.
Minulla on näitä paitoja myynnissä Wanhan Rauman putiikki Taruliinassa mutta ei ollut sopivaa kokoa (122 cm) joten tein pari lisää.

Toiveena oli tämä painokuva, mutta osa aiemmin käyttämistä kankaista on loppunut, joten tein pari erilaista.

Olen ommellut jos jotakin pientä nyhräystä mutta mitään kuvattavaksi kelpaavaa ei ole juurikaan ollut.. Tai sitten ovat menneet käyttöön ennen kun ehtii edes ajatella kuvaamista.  Nyt olisi kuitenkin insipiraatiota vaikka mihin, joten koitan saada valmistuneita tänne blogiinkin.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Liskopipoja


Nyt tuli tehtyä pieni erä mustia pipoja liskokuvilla. Kokoja näissä on nyt S-L eli noin 48 cm päänympärykselle menee tuo S ja noin 54 cm päänympärykselle käy L-koko. Tytöllä on kuvassa S-koko, vähän pieni, mutta voisi hyvin käyttää, kun on joustavaa trikoota. Nämä löytyvät nyt Allaquun kaupasta. 




Eksyi joukkoon yksi harmaa leopardipipokin. Se on odotellut leikattuna kuukausia, ei vain ole tullut ommeltua sitä..





Innostuinpa taas ompelemaan itsellekkin. Huppari on ollut mielessä pitkään ja nyt kun satuin tilaamaan joustofroteeta tällä hauskalla kuosilla, oli pakko toteuttaa tämä. Erityisen iloiseksi tulin tuosta hupusta, kun ei ollut kaavoja, mielessä vain kuva millaisen haliuaisin. Vähän kyllä pelotti leikellä kallis kangas tälläiseen kokeiluun, mutta onneksi huppu onnistui! Tuo siis on sellainen vähän isompi kaula-aukko ja edestä menee ristiin. Seuraavaksi kyllä pitää ottaa mittoja itsestä tai sopivasta paidasta,  kun onnistun tekemään näistä vähän kapean mallisia..



Tässä vielä tuo takaa, korkea helmaresori on aika kiva, saa pidettyä näin vähän ylempänäkin, vaikka huppari on melko pitkää mallia.

Huomenna löytyy keltaisia pöllöjä myös Wanhan Rauman Putiikki Taruliinasta!

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Pöllöjä


Keväällä iloisen keltainen piristää kummasti! Nyt valmistui keltaisia pöllöjä melkoinen määrä! Näitä löytyy nyt myös AllaQuun verkkokaupasta. Pöllöt on painettu käsin seulalla ja taustapuolella on Robert Kaufmanin puuvillakangas.





Ja vaikka tässä kevät jo on mielessä, olen värkkäillyt heijastimia.. Osa on edelleen vähän kehittelyn alla, mutta syksyksi olisi tavoite saada vähän enmmän niitä aikaiseksi. Näitä heijastinkuvia onkin jo ollut Instagramissa ja facebooksivuilla. Laitoinpa ne nyt vielä tännekkin.

Puput löytyvätkin jo verkkokaupasta. Jos haluat tilata vain heijastimen, valitse nouto, niin laitan kirjeenä ilman ilman postikuluja siis.


Pupu vaaleanpunaisena. Tässä ensimmäisessä pohjakankaana on fleese.


Pupu harmaana, 3 mm huopa pohjakankaana.
Pupu mustana.


Tässä vielä heijastimia jotka käy vaikka hihaan. Takana on kuminauhaa. Nämä ovat ainoat kappaleet ainakin toistaiseksi,

Vielä tälläinen perinteinen huopaheijastin. Näitä ajattelin tehdä lisääkin.

Yrityssaralla olen pitänyt aika hiljaiseloa, mutta kesällä olisi tarkoitus osallistua ainakin käsityömarkkinoille. Kerron sitten myöhemmin lisää kunhan paikkakin varmistuu.

Pian on taas aika alkaa omepelemaan keväisiä trikoopipoja. Joten toiveita saa esittää :) Ainakin ruusukepipoja on suunnitelmissa. Mutta teen myös väri / kokotoiveidenkin mukaan.

Olen ommellut itselleni salihousuja ja tunikoita, mutta ovat kiireessä jo joutuneet käyttöön ja kuvaaminen on jäänyt.. Jospa seuraavaksi saisin kuvailtua, kun olen onnistunut hamstraamaan ihania kankaitakin..

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Tunika



Jopas on ollut hiljaiseloa.. Jotain pientä kuitenkin on aina tekeillä. Pitkästä aikaa tuli ommeltua jotain myös itselle. Hellapuulta tarttui mukaani tämä ihana trikoo, tätä vain ei voinut vastustaa. Ja kieltämättä tämä sopii tunikaan kivasti. Tulin ostaneeksi vain metrin pätkän, joten piti vähän hihoihin soveltaa, jotta sain täyspitkät hihat.

Kaavana tässä on oma sovellus muutamasta valmiskaavasta. Pitääpä katsella kangaskaappia "sillä silmällä", josko sieltä löytyisi joku muukin kangas josta itselle voisi jotain ommella. Sen verran kiva ompelus oli tämä, ja mukava saada uusi vaate joka on mieleinen ja oikean mallinen itselle :)

Pahoittelut surkeasta kuvasta, nyt kävi niin että kannettavani sanoi sopimuksen irti.. Käsittämätönä, jo toinen kovalevy joka hajoaa muutaman vuoden sisään.. Nyt toivon, että kuvat ja tiedot saadaan romusta pelastetua..

torstai 17. syyskuuta 2015

Tupsupipoja



Tupsupipoja valmistui odottamaan syksyisiä säitä. Pipot on ommeltu Paapiin suloisista luomu trikookankaista. Kaikissa muissa kuoseissa on puuvillatupsu paitsi koirapipoissa. Kokoja löytyy xs- xl. Suurin koko menee jo pienelle aikuisellekkin. Pienin taas on sopiva suunnilleen 46 cm päänympärykselle.



Pipot löytyy taas Wanhan Rauman putiikki Taruliinasta  Kuninkaankadulta. Allaquun Verkkokaupasta löytyy ainakin koirapipoja sekä Kainoa ja muutama muukin pipo :)

Kauppaan sain vihdoin SmartPost toimitustavan laitettua, joten nyt voi valita tilatessa myös toimituksen postin pakettiautomaattiin.




Vintageautoja harmaalla luomutrikoolla.



Kainoa.. (Voi miten suloinen kuosi tämäkin..)



Tässä vielä pikku pino. Ihan kaikki ei mahtunut kuvaan.





Mallinukelle sovittelin xs-kokoa. Nyt ei ollut muita pipon sovittelijoita saatavilla. Meillä sairastellaan vesirokkoa. (Melko viheliäinen tauti, ainakin jos näppyjä on paljon..)

Lisää pipoja olisi tarkoitus ommella. Seuraavaksi listalla on ruusukepipot. Jos on väri / kokotoiveita voipi niitä laittaa vaikka kommentteihin, facebooksivulle tai sähköpostilla.  

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kesähattukokeilu


Onpas aika rientänyt, kun en ole tänne ehtinyt mitään päivittelemään. No, hiljaista on ollut muuallakin (ompelurintamalla sekä päivityksissä). Sain nyt kuitenkin piirreltyä kaavaa kesähatulle. Ihan ensimmäisellä ei onnistunut, mutta tämä jo näyttää ihan oikealta hatulta. Lieri voisi olla ehkä pikkaisen vielä kapeampi, tai tukikankaan pitäisi olla tukevampaa tekoa..

Meillä todella tykätään poseerata ja paikallaan olo onkin se vaikeampi juttu.. (Kuvan paita ja hame on H&M)

Hattu vielä takaa kuvattuna.




Tässä pari hupparimekkoa puettuna erikokoisille mallinukeille. Mekkojen koko on noin 92 cm ja pienempi malli on kokoa 9kk. Isommasta en ole ihan varma, mutta melko hyvin istuu tuo mekko sille, vaikka vähän pitkä onkin. Mekkojen pituus niskasta helmaan on 50 cm.


Ja ihan pakkohan oli kokeilla miten tuo pieni mekko istuu kuusivuotiaalle.. No koska tyttö on melko siro, niin tuota voisi vielä käyttää, jos huppu olisi vähän suurempi. Joten jos kangas on laadukas, niin voisi sanoa, että melko pitkäikäinen vaate.. Mekosta tunikaksi tai topiksi..

Tässä vielä pelkkä hupparimekko. Hupparimekkoja voi löytää Wanhan Rauman putiikki Taruliinasta ja toivottavasti Allaquun verkkokaupastakin pian.